Markprint vastasi ympäristöpääkaupungin haasteeseen: arjen ekoteot listattu

Joko olet kuullut, mikä kaupunki on vuonna 2021 koko Euroopan ympäristöpääkaupunki?

Maailman ensimmäisten kaupunkisuksien myötä viesti lähti kiirimään heti alkuvuodesta nopeasti ympäri maailmaa. Kaupunkisukset ylittivät uutiskynnyksen muun muassa Vietnamissa (linkki vie sinut vietnamilaisen median sivuille – me emme ymmärrä uutisesta sanaakaan, mutta ehkä sinä ymmärrät!).

Vastaus on tietenkin hiihtokaupunki Lahti. Kirjapaino Markprintin kotikaupunki.

Ympäristöpääkaupunki on haastanut myös yrityksiä kertomaan omista ympäristöteoistaan. Haasteen myötä tuli meillä Markprintilläkin istahdettua hetkeksi tärkeän aiheen äärelle ja vedettyä yhteen yrityksemme linjauksia ympäristöasioihin liittyen. Ympäristöystävällisyys on alusta asti ollut Markprintin DNA:ssa, jo 1980-luvulla, jolloin aihe ei vielä ollut niin sanotusti kuuma peruna.

Yksi ensimmäisistä joutsenmerkkipainotaloista

Pohjoismainen ympäristömerkintä asettaa absoluuttiset säännöt muun muassa kemikaalien käytölle ja kierrätettävän materiaalin käsittelylle. Markprint oli vuonna 1993 yksi ensimmäisiä painotaloja, joiden valmistamille tuotteille saatiin ympäristömerkintä. Myöhemmin Joutsenmerkki myönnettiin Markprintille yrityksenä, jonka toiminta täyttää kautta linjan merkin tiukat kriteerit.

Puun alkuperäsertifikaatit FSC ja PEFC käytössä

Markprintin omilla silk- ja offsetlaatujen varastopapereilla on puun alkuperäsertifiointi. Lisäksi tuotanto- ja hallintoprosessimme on sertifioitu sekä PEFC- että FSC-organisaatioiden vaatimusten mukaisesti. Näin asiakas voi varmistua, että painotuotteeseen käytetty paperi on kestävästi hoidetusta metsästä. Asianmukaisen sertifioinnin logon voi tällöin painaa lopputuotteeseen.

Nyt myös Climate Partner palveluksessasi

Joutsenmerkin ja PEFC- tai FSC-logon lisäksi uutena signaalina vastuullisesta painotuotteesta voimme tarjota nyt Climate Partner -tunnuksen merkiksi ilmastoneutraalista painotuotteesta.

Uusiutuvaa energiaa ja tuhlailematonta tuotantoa

Tuotantoomme ostettava sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvien lähteiden vihreää sähköä. Painotalomme lämpiää Lahti Energian toimittamalla kaukolämmöllä, jonka tuottamisessa ei enää käytetä kivihiiltä. Lahti luopui kivihiilestä jo viime vuonna, muiden isojen kaupunkien vasta miettiessä. Hallituksen asettama aikaraja kivihiilen käytölle (vuosi 2029) tekee osalle tiukkaa. (Lue lisää vaikka Ylen jutusta.)

Vuonna 2020 investoimme laitteisiin, ohjelmistoon ja osaamiseen, joilla parannettiin painamisen värinhallintaa. Tämä vähentää paperihukkaa.

Vanhasta jakeluautosta luopuminen

Vuodenvaihteessa luovuimme ”Mäyräkoira-jakeluautosta”, jota monet pitivät katukuvassa sympaattisena ilmestyksenä. ”Mäyrän” moottori oli kuitenkin vanhentunutta diesel-teknologiaa, jonka voimalla jakelutoiminta ei enää tuntunut vastuulliselta.

Yhteydet toimivat Lahden kokoisessa kaupungissa onneksi molempiin suuntiin sujuvasti. Painotaloomme Heinlammintielle asiakkaamme pääsevät sujuvasti kaupunkibussilla kaikkialta Lahden seudulta sekä Matkakeskukselta. Myös työmatkapyöräily on helppoa hyvien pyöräteiden ansiosta.

Painolevytyypin vaihto hyvästelee kemikaalit

Tammi-helmikuun vaihteessa Lahden Ympäristöpääkaupunkivuoden alkaessa siirryimme tuotannossa niin sanottujen kemiattomien painoleyjen käyttöön. Painolevyn tulostusvaiheessa kehitteen ja muiden kemikaalien käyttö jää kokonaan pois.

Tämä työ jatkuu teemavuoden jälkeenkin!

Tässä bloggauksessa nostimme esiin muutamia viime aikojen tärkeimpiä arkisia ympäristötekojamme. Ympäristöystävällisen tuotannon kehittäminen on jatkuvaa parantamista ja konkreettisia tekoja. Olemme painotalona usein mukana myös asiakkaidemme kehitystyössä. Esimerkiksi ympäristöystävällisten kuitupohjaisten pakkausmateriaalien osalta voimme kehaista olevamme Suomessa painatusteknisen laadun huippuosaaja.

Voit koska tahansa ottaa ympäristöasiat puheeksi aivan kenen tahansa markprinttiläisen kanssa, mutta jos et vielä tunne meitä henkilökohtaisesti, niin paras ensikontakti näissä asioissa on myyntijohtaja Tuomas Talvitie. Tuomaksen tavoitat puhelimitse  050 552 8524 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@markprint.fi

Lahden teemavuotta Ympäristopääkaupunkina voit seurata sivustolla greenlahti.fi