Merkitykselliset lastenkirjat painetaan tekijöitä lähellä

Lahtelainen pienkustantamo Merkityskirjat julkaisee hyvää tekeviä lastenkirjoja. Jokaisesta myydystä kirjasta tilitetään 7 euroa järjestötyöhön.

Merkityskirjojen tekijöillä on oma tapansa tehdä asioita ja nippu vahvoja periaatteita. Yksi on se, että kirjasta EI löydy mainintaa Printed in EU. Merkityskirjoissa lukee Made in LAHTI. Yksi kustannusalan toisinajattelijan tärkeimmistä arvoista ovat paikalliset luottoyhteistyökumppanit ja sitä myöden työn pitäminen Suomessa. Myös joutsenmerkki ja PEFC-tunnus olivat ehdottomasti tekijöiden vaatimuksena.

Markprint on painanut Merkityskirjoille Pelastakaa Lapset ry:tä tukevan Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa – kirjan (2018) ja Perhehoitoliiton työtä tukevan Helgan ja Helmerin viikonloppuveli -kirjan (2019). Vuonna 2021 ilmestyy kustantamon ensimmäinen tilauskirja Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahdelle. Sekin on luontevaa painaa ympäristöasioihin vahvasti profiloituneessa Markprintissä.

Myös kirjan sidonta kotimaista työtä

Merkityskirjat ovat kauttaaltaan neliväripainettuja 32-sivuisia kovakantisia kirjoja, joten projektiin on kuulunut myös sidontatyö, joka sekin on tehty Suomessa.

Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa -kirjan kannessa kiiltelee katseenvangitsijana Markprintin ansiosta niin Helmerin kultakypärä kuin palkintopokaalikin.

Merkityskirjojen painosmäärä on iso (2200 kirjaa), joten niille varattiin painoajaksi noin kuukausi. Vuonna 2019 tekijät yllättyivät iloisesti saatuaan Markprintiltä puhelinsoiton jo peräti 1,5 viikkoa ennen julkkareita. Kirjat olivat valmistuneet ja näyttivät juuri niin laadukkailta kuin oli suunniteltu.

Tutustu yhteisöllisiin lastenkirjoihin tarkemmin Merkityskirjojen verkkosivuilla.

 

Helgan ja Helmerin viikonloppuveli tukee Perhehoitoliiton työtä.